 |
Kalastusretken
aluksi puetaan kellunta-asut, jotka valitaan sään
mukaan. Käytettävissä on aina kevyistä
"paukkuliiveistä" aina pelastautumispukuihin.
Oppaan kanssa sovitaan yhdessä päivän kulku.
|
 |
Oppaamme
ovat ajan tasalla kalojen liikkeissä. Viemme asiakkaat
hyville kalapaikoille ja tarpeen tullen opastamme heidät
alkuun kalastuksessa. Olemme palveluasenteella liikenteessä.
|
 |
Kalastuksen
ohessa opit koko ajan uutta. Yhdessä etsitään
sopivaa ottiuistinta ja opas neuvoo uusien kalastustekniikoiden
opettelemisessa. Myös kokenutkin kalastaja oppii uutta
paikoista, tekniikoista ja välineistä. |
 |
Tyypillinen
merikalastuksen saalis on 1-3 kg hauki, mutta 5 kg kalatkaan
eivät ole harvinaisia. Viime vuonna parhaimmalla retkellä
saimme yli 54 haukea. Viime vuoden suuurin kala oli hauki
10,65 kg. Ei kovin yleistä, mutta joskus voi onnistaa! |
 |
Evästauko
on tärkeä osa päivän kulkua. Kahvia, teetä
ja purtavaa on syytä nauttia, jotta jaksaa raikkaassa
meri-ilmastossa. Ruokailu on myös tärkeä "businesshetki",
jolloin voidaan käydä asiakkaiden kanssa hedelmällisiä
keskusteluita. |
 |
Iltapäivästä
suuntaamme takaisin lähtörantaan. Jos asiakkaalla
on aikaa, niin voidaan vielä käydä kokeilemassa
loppupäivän viimeisimmät ottipaikat... |
 |
Sauna
on tärkeä osa kalastuskulttuuria. Jos asiakas haluaa,
niin järjestämme saunapaikan ruokailuineen. Tai
voihan sitä jäädä yöksikin. Mökkikin
järjestyy! |