
Klikkaa kuvia saadaksesi ne suuremmaksi |
Meritaimenen heittokalastus
1-5 hlöä / 688 eur alv. 0% (750 sis. alv.)
6-10 hlöä / 1376 eur alv. 0% (1500 sis. alv.)
Meritaimenta monet pitävät Suomenlahden hienompana kalana. Se on haastavin pyydettävä eikä niitä saada jokaisella reissulla. Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin meritaimenia on ilmestynyt kalapaikoille ja niitä tuntuu olevan meressä enemmän kuin edellisinä vuosina.
Ankarasti taisteleva taimen on kalastajien toivesaalis. Keväällä niiden kalastaminen on tuloksellista matalissa lahdissa, jossa meritaimen etsiskelee lämmintä vettä. Ammattitaitoisten oppaiden johdolla tarjoamme sille pitkulanmuotoisia vilkkaasti uivia vieheitä. Muista kalastaa aivan matalatkin lahden poukamat. Normaalisti kalan koko on hieman alla kilon, mutta kahden tai kolmen kilon kalatkaan eivät ole kovin harvinaisia.
Syksyn meritaimensesonki on marraskuussa. Taimenet viihtyvät uloimpien saarten ulkopuolella, luotojen ja vedenalaisten karikoiden lähettyvillä. Hyvä taimenkeli on utuinen ja sateentihkuinen. Päivät parin tuulisen päivän jälkeen, kun tuuli on kääntynyt länteen, ovat huippupäivä taimenen kalastuksessa.

|
|
Tutustu myös muihin ohjelmiin

|
Paketti sisältää (4-7 h):
Kalastusvälinevuokran, lämpimät kelluntapuvut, kalastusoppaan palvelut, kahvia, teetä ja suolaista ja makeaa purtavaa.
Lähtöpaikat:
Porvoo, Pernaja, Helsinki, Inkoo, Kemiö, Loviisa ja Tammisaari
Varusteet:
Säänmukaiset vaatteet. Varustamme ryhmän saappailla, kelluntahaalareilla ja tarvittaessa pipoilla ja hanskoilla.
Lisämaksusta:
Kalastusluvat, kuljetukset (Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta), sauna, illallinen ja liikelahjat.
Kalastuksen sesongit:
Taimen: 15.4.-1.6. ja 30.9.-15.12.
|